Kun tehdään, niin tehdään kunnolla – Sami Pajari ja Enni Mälkönen luottavat Toyotaan niin rallimaailmassa kuin siviiliauton ratissa

Useita rallin MM-sarjan WRC2-luokan osakilpailuja ympäri Eurooppaa, joista syksyyn mennessä taskussa kaksi voittoa. Debyyttikisa WRC1-luokassa Jyväskylässä, josta tuloksena paras suomalaissija. Vuosi on ollut menestyksekäs ralliautoilija Sami Pajarille, 22, ja Enni Mälköselle, 33, Tammer-Auton uusimmille yhteistyökumppaneille.

 

Yhteistyö alkoi vuoden 2024 alussa, kun Toyota toi Rally2-autonsa markkinoille ensimmäistä kertaa. Kuluvalla rallikaudella WRC2-sarjaan keskittyvä Pajari ajaa juuri tällä autolla, mutta Jyväskylässäkin alla oli tietysti Toyota.

 

Kisaviikonloppu on ralliauton kestävyyskoe

Ajoneuvoyhteistyö ulottuu myös siviiliautoilun puolelle. Pajarilla ja Mälkösellä on kummallakin käytössään RAV4, jotka ovat nielleet kuluneen vuoden aikana kymmeniä tuhansia kilometrejä. Toyotan autoja nuoret ralliammattilaiset kuvaavat ennen kaikkea luotettaviksi ja käytännöllisiksi, olipa kyseessä ralli- tai siviiliauto.

– Luotettavuus on olennainen kriteeri autolle, joka joutuu kisaviikonlopun aikana todella koville, Pajari kehuu.

Sen, mitä lukuisilta matkustuspäiviltään ehtivät, Pajari ja Mälkönen edustavat Toyotan lipun alla järjestettävissä tapahtumissa. Viimeksi kaksikko osallistui Kuorma- & Kulkupelipäiviin, jossa Tammer-Auto ja Toyota Material Handling -trukkiliiketoiminta yhdistivät voimansa. Tammer-Auton pihaan ajettiin trukkeja, henkilöautoja ja oikean ralliauton sisälle rakennettu simrack -rallisimulaattori.

– Tapahtumat ovat kiinnostavia, sillä niissä tutustuu Toyotan tarjontaan laajemminkin, Pajari kertoo.

Yhteinen polku löytyi vahvojen ralliperinteiden autotalosta

Tulevaisuudessa pysyvästi Rally1-puolelle tähtäävä Pajari kiittelee Tammer-Autoa hienosti sujuneesta yhteistyöstä.

– Tammer-Auton kanssa kaikki on sujunut hyvin ja tasapainoisesti. He ymmärtävät meitä ja meidän työtämme hyvin. Mielellämme teemme yhteistyötä jatkossakin.

Tyytyväisyys huokuu myös toisesta osapuolesta.

– Haluamme tietysti tukea henkilöitä, joka ajavat Toyotalla. Meillä on talossa vahvoja ralliperinteitä. Tiesimme, että rallia seuraavia ihmisiä kiinnostaa se, että Sami ja Enni ajavat Toyotan uudella mallilla, myyntipäällikkö Mika Hirsimäki Toyota Tammer-Autosta kommentoi.

Hirsimäen mukaan yhteistyökuvioissa persoona ratkaisee, löytyykö yhteistä säveltä vai ei. Pajarin ja Mälkösen suhteen päätös syntyi nopeasti intuition pohjalta.

– Sami ja Enni ovat miellyttäviä nuoria ammattilaisia, ja yhteistyö heidän kanssaan on ollut kivaa ja helppoa. Haluamme olla mukana helpottamassa heidän polkuaan.

Lisäksi kun Toyotan kyydissä ollaan, odotukset yhteiselle matkalle liittyvät tietysti luotettavuuteen.

– Harvoin lähdemme mihinkään puolivaloilla. Tässäkin yhteistyössä uskalsimme luottaa siihen, että kun tehdään, niin tehdään kunnolla, Hirsimäki summaa.